Vihdoinkin kokeilin näitä Marien herkullisen näköisiä suklaapusuja. Suklaata oli 150 g ja siitä riitti kastamalla vain 12 pusuun päällinen. Ensi kerralla ajattelin laittaa suklaan päälle pullasudin avulla ja kokeilla jotain muuta suklaata kuin tummaa. Ensimmäisellä kerralla tekeminen tyssäsi siihen, kun keltuaista putosi valkuaisvaahtoon ja enempää munia ei ollut. Toisella kerralla olin valkuaisten erottelussa tarkka ja vaahtokin onnistui nappiin.

3 munan valkuaista

2 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

14 kpl Marie-keksiä (tai pyöreitä vohvelipaloja)

150-200 g taloussuklaata

1 tl öljyä

2 tl pikakahvijauhetta

Lisää valkuaisten joukkoon puolet sokerista ja vatkaa kovaksi vaahdoksi. Lisää loppusokeri pikkuhiljaa vaahtoon koko ajan vatkaten, kunnes vaahto on niin kovaa, että pysyy kulhossa, vaikka sen kääntäisi väärinpäin. Mausta vaahto vaniljasokerilla ja pikakahvijauheella. Kääntele seos juuri ja juuri sekaisin. Pistä keksit leivinpaperin päälle uunipellille ja pursota kekseille vaahdosta kekoja.

Paista keksikekoja 150 asteisessa uunissa noin 6-8 minuuttia, kunnes vaahto jähmettyy. Pilko suklaa paloiksi ja sulata se vesihauteessa öljyn kanssa. Jäähdytä sula suklaa. Kasta keksikeot suklaaseen ja nosta leivinpaperin päälle. Kun keksikeot on kuorrutettu, nosta ne jääkaappiin kovettumaan. Säilytä pusut jääkaapissa.

Siinä on nyt 2 kokonaan suklaakuorrutteista ja sitten ne kaksi, joiden päälle suklaata riitti vain noin vähän, ne tuli sitten koristeltua pikkutähdillä.