Maku-lehden jostain numerosta napattu ohje. Itse pistin kiilteen liian aikaisin kakun päälle ja se pääsi sekoittumaan vaniljatäytteen kanssa, joten pinnasta tulikin vaaleanpunainen. Puolukkasurvoksen tilalla käytin jäisiä puolukoita, jotka menivat pieneksi vatkaimella, kun täytettä teki.

Pohja

2 munaa

1 dl sokeria

1,25 dl vehnäjauhoja

Puolukkatäyte:

5 liivatetta

2 dl puolukkasurvosta

1,5 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

1 prk maitorahkaa

tilkka puolukkamehua

2 dl kermaa vatkattuna (käytin 2,5 dl Flora Vispiä)

Vaniljatäyte:

3 liivatetta

2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta

Kiille:

2 liivatetta

1,5 dl vahvaa puolukkamehua

Valmista ensin kakkupohja. Voitele irtopohjavuoka margariinilla. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon vehnäjauhot. Paista kakkupohjaa 175 asteessa noin 15-20 minuuttia. Kumoa pohja jäähtymään ja pese vuoka.

Laita puolukkatäytteen liivatteet kylmään veteen 10 minuutiksi. Sekoita puolukkasurvoksen joukkoon sokeri, vaniljasokeri ja maitorahka. Pingota irtopohjavuokaan leivinpaperi ja nosta kakkupohja takaisin vuokaan. Kuumenna puolukkamehu kattilassa. Purista liivatteista vesi pois ja liota ne kuumaan mehuun. Kaada hieman jäähtynyt liivateseos puolukka-rahkaseokseen koko ajan sekoittaen. Sekoita seokseen lopuksi kermavaahto varovasti nostelleen ja kaada seos kakkupohjan päälle. Nosta vuoka kylmään hyytymään.

Valmista vaniljatäyte. Laita liivatteet kylmään veteen 10 minuutiksi. Vaahdota vaniljakastike. Kuumenna tilkka vettä kattilassa ja liota liivatteet siihen. Sekoita vähän jäähtyneenä vaniljavaahtoon koko ajan sekoittaen. Kaada seos puolukkatäytteen päälle, tasoita pinta ja nosta vuoka jälleen kylmään.

Valmista kiille. Laita liivatteet taas kylmään veteen 10 minuutiksi. Kuumenna mehu kattilassa ja liota liivatteet siihen. Anna seoksen jäähtyä haaleaksi. Kaada kiille varovasti vaniljatäytteen päälle. Nosta vuoka kylmään ja peitä varovasti kelmulla. Anna kakun olla kylmässä vähintään neljä tuntia, mielellään yön yli.

Irrota kakun reunat varovasti vuoan reunasta ja siirrä kakku tarjoiluvadille.