ja taas suu makeaksi, testausvuorossa tämä ohje.

Pohja:

200g margariinia

1 dl sokeria

1 dl fariinisokeria

3 munan keltuaista

4 dl vehnäjauhoja

1 rkl kermaa

1 tl leivinjauhetta

0,5 tl ruokasoodaa

2 tl vaniljasokeria

Päälle:

1 levy taloussuklaata

Marenki:

3 munan valkuaista

2 dl sokeria

Erota keltuaiset valkuaisista. Sekoita taikinan kuivat aineet keskenään. Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää mukaan keltuaiset yksitellen vaahtoa vatkaten. Lisää joukkoon neste ja kuiva-aineseos, sekoita tasaiseksi taikinaksi. Taputtele taikina jauhoisin sormin pellille leivinpaperin päälle pellin kokoiseksi levyksi.

Lohko suklaa pieneksi ja levitä se taikinalevyn päälle. Painele suklaapalat hieman taikinaan.

Vaahdota valkuaiset ja lisää sokeri vaahtoon vähitellen koko ajan marenkia vatkaten. Levitä marenkiseos suklaan päälle. Paista koko komeus 175 asteessa puolisen tuntia. Anna jäähtyä ja leikkaa paloiksi.