Yhteishyvän ruokalehtisestä joskus talteenotettu resepti ja niin maistuvaa, vaikka en voi sietää edes rommin hajua, niin tässä kyllä kelpasi :D . Leipomista seuraavana päivänä maistui vielä paremmalta.

4 keskikokoista perunaa keitettynä

200g margariinia (itse pistin 100g, kun enempää ei ollut ja riitti sekin)

1,5 dl sokeria

2 kananmunaa

2 tl rommia tai rommiaromia, jota itse laitoin

1 dl siirappia

3,5 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

0,25 tl suolaa

1 rkl kaakaojauhetta

Kuorrutus:

50 g margariinia

2 rkl maitoa

1 tl rommia tai rommiaromia

2 dl tomusokeria

1 tl vaniljasokeria

3 rkl kaakaojauhetta

Kuori jäähtyneet perunat ja raasta ne hienoksi. Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat joukkoon koko ajan sekoittaen. Lisää joukkoon perunaraaste, rommi ja siirappi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seos taikinaan. Sekoita vain sen verran, että ainekset tasoittuvat. Levitä seos voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (n. 25x30 cm). Paista 175 asteessa noin 25 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä kunnolla. Sulata kuorrutetta varten margariini. Lisää sen joukkoon maito, rommi, sokerit ja kaakaojauhe ja sekoita tasaiseksi massaksi. Levitä seos jäähtyneen pohjan päälle ja koristele esim. strösseleillä.