Ruokapirkan ohjeesta pienennetty annostus piirakkavuokaan sopivaksi.

Pohja:

100 g margariinia

3 kananmunaa

1,8 dl sokeria

2,7 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

0,75 l raparperipaloja

Toska:

100 g margariinia

1,2 dl sokeria

120 g mantelilastuja

0,3 dl vehnäjauhoja

1 rkl maitoa

 

Sulata ja jäähdytä rasva. Vaahdota munat ja sokeri. Lisää sula rasva joukkoon. Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Siivilöi seos taikinaan. Sekoita taikina juuri ja juuri sekaisin.

Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan. Ripottele päälle raparperin palat. Paista piirakkaa 200 asteessa alimmalla tasolla noin 20 minuuttia.

Valmista toska. Sulata rasva kattilassa ja lisää joukkoon sokeri, mantelilastut, vehnäjauhot ja maito. Keihauta toska. Levitä seos kuumana piirakan pinnalle. Paista edelleen noin 10 minuuttia toiseksi ylimmällä tasolla uunissa. Anna piirakan hieman jäähtyä ennen paloittelua.